“Nykypäivän analoginen valokuvaus Virossa ja Suomessa”. Virolais-suomalainen yhteisnäyttely Jaani Seek galleriassa

Digitaalinen maailmanjärjestys ei ole vielä saavuttanut lopullista voittoa analogisesta. Se koskee myös valokuvausta median osa-alueena. Pikemmin voimme puhua pyrkimyksestä elvyttää analogista valokuvausta, nuoremman sukupolven osalta suorastaan trendistä kokeilla vanhoja kuvaustekniikoita omin käsin.

Kuva: Juho Vesanen

Tallinnan Valokuvamuseo järjestää yhteistyössä Suomen Pimiötaiteilijat ry:n ja Suomen Viron-instituutin kanssa virolais-suomalaisen yhteisnäyttelyn Pyhän Johanneksen leprasairaalan galleriassa. Tällä tapahtumalla Valokuvamuseo käynnistää teemavuoden, joka on omistettu analogiselle valokuvaukselle.

Virolais-suomalaisen analogisen valokuvauksen näyttelyn tavoitteena on osoittaa, että perinteiset valokuvausmenetelmät eivät ole kadonneet, vaan niitä käytetään menestyksekkäästi tämän hetken valokuvauksessa visuaalisen itseilmaisun tapana.

Analogisista valokuvaprosesseista ovat näyttelyssä edustettuina bromiöljyvedos, syanotypia, polaroid-valokuvaus, neulanreikäkuvaus; myös isokokoisella levykameralla otetuista negatiiveista (24×30 cm) vedostetut mustavalkoiset valokuvat, jotka ovat loppuvaiheessa väritetty; klassinen hopeagelatiinivedostus, värilliset fotogrammit, kromogeeninen värivedostus, lisäksi yksi analogista valokuvausta ja nykyajan digitaalista 3D-teknologiaa yhdistävä projekti.

Näyttelyn teemoina ovat muun muassa muisti ja aika, ympäristössämme tapahtuvat muutokset, käsitys ihmisvartalosta, mentaalisen tilan dilemmat, oma tila, subjektiiviset kysymykset ihmisen sisäisestä kokemuksesta, läsnäolon tai puuttumisen tunteesta, käsitys identiteetistä.

 Kansainväliseen ryhmänäyttelyyn osallistuvat virolaiset ja suomalaiset valokuvataiteilijat valittiin molemmissa maissa järjestetyn avoimen haun kautta. Open Callille lähetti kilpailuprojektinsa 57 valokuvaajaa Virosta ja 30 Suomesta. Kansainvälinen tuomaristo, johon kuuluivat Katri Lassila (Suomen Pimiötaiteilijat ry:n puheenjohtaja), Natalia Kopkina (Suomen Pimiötaiteilijat ry:n toiminnanjohtaja), Elina Heikka (Valokuvataiteen museon johtaja), Hannamari Shakya (valokuvataiteilija, kuraattori ja kirjailija), Marge Monko (EAA:n valokuvausosaston johtaja), Andrij Bojarov (kuvataiteilija, kuraattori ja tutkija), ja Annika Haas (Valokuvamuseon kuraattori, Viro), valitsi näyttelyyn seuraavien 13 taiteilijan teokset: Karoliina Partanen, Kristian Jalava, Ida Taavitsainen, Juho Vesanen, Mikael Siirilä, Kadri Otsiver, Madis Katz, Toomas Kalve, Tarmo Rätsep, Theo Efros, Liis Ring, Maxim Mjödov ja Aiki Järviste. Nämä taiteilijat käyttävät analogisia valokuvaprosesseja luodakseen nykyaikaisia valokuvataideteoksia. Näyttely oleellisena tavoitteena on tuoda Viron ja Suomen taiteilijoita yhteen, tarjota saman taidelajin edustajille mahdollisuutta luoda keskinäisiä kontakteja ja nousta teoksillaan kansainväliselle tasolle. Näyttely järjestetään syksyllä myös Suomessa – Suomen Pimiötaiteilijat ry:n galleriassa.

Kuvat: Maxim Mjödov

Tallinnan Valokuvamuseon analogiselle valokuvaukselle omistettu teemavuosi näyttää, esittelee ja tutkii analogisen valokuvauksen eri tekniikoita sekä niiden käyttöä nykypäivän kontekstissa. Valokuvamuseon kokoelmat koostuvat pääasiallisesti analogiseen valokuvaukseen perustuvasta aineistosta.

Analogisen valokuvauksen teemavuosi Valokuvamuseossa ei rajoitu ainoastaan näyttelyyn. Siihen sisältyy myös laaja koulutusohjelma, jonka puitteessa järjestetään luentosarjoja, mestariluokkia ja työpajoja. Järjestetään myös Valokuvamuseon valokuvakirppis, taiteilijoiden keskusteluja ja kuraattorikierroksia. 

Näyttelyn kuraattori on Annika Haas, Valokuvamuseo. 

 

Kiitämme avustajiamme ja tukijoitamme: Suomen Viron-instituutti, Suomen Pimiötaiteilijat ry, Suomen valokuvataiteen museo. 

Analogisen valokuvauksen teemavuoden koulutusohjelmaa tukee Viron kulttuurirahasto (Eesti Kultuurkapital).